perjantai 24. marraskuuta 2023

 




Lahden Pikku-Veskun puuveistokset Tanskasta

ESS;ssa Pikku-Veskun  esittelyjutussa piti lukea oikein kahteen kertaan, että puuveistokset Ilves, Karhu, Hylje on ostettu Tanskasta. Puuveistotaiteilijoita on Lahdessakin ainakin pari ja Suomessa yli kolmekymmentä. Olen menneinä vuosina järjestänyt monet puuveistokisat Heinolassa, tunnen Suomen puuveistotaiteilijat. Olen pariin kertaan esittänyt kaupungin puutarhaosastolle puuveistosten sijoittamista kuntoportaiden ympäristöön ja Kariniemeen Lanun puiston yhteyteen. Esitykseni olisi tullut maksamaan kaupungille vain muutaman tonnin, se olisi tuonut metsän eläimiä puistoon, kettu, jänis, orava, kurki, ilves, metso jne. Puuveistokset tukisivat myös sataman historiaa ja kiinnostaisivat lapsiperheitä liikkumaan portaissa ja puistoissa. Esimerkiksi Ilves kuuluu Hämeeseen, Lahteen, se kuuluu tehdä myös kotiseutunsa puusta. Toinen ihmetykseni aihe oli kesäteatterin kehittämisen puuttuminen. Tähänkin olen esittänyt kaupungille toimivan vaihtoehdon. Eikö jo puolivalmiin kesäteatterin saaminen toimimaan olisi ollut juuri lapsiperheitä houkutteleva vaihtoehto? Liike on lääkettä, kulttuurikin on lääkettä. Olisi virkamiehiltä hyvää käytöstä vastata kaupunkilaisten tekemiin kehittämisideoihin, juhlapuheissa niitä pyydetään, mutta käytännössä niitä ei huomioida. Kielteinenkin toteutusvaihtoehto on esittäjän idean huomioimista.

PS. kuvassa suomalaisten puuveistotaiteilijoiden töitä moottorisahalla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti