maanantai 25. heinäkuuta 2022

 



Unikeko imagon hyödyntäminen

Hienoa että Heinolassa kunnioitetaan perinteitä Unikeon valinnassa vuosittain. Unikeko sopii hyvin kylpyläperinteeseen ja kesäkaupunkiin. Kiitos Heinola Seuran. Valitettavasti tapahtuman hyödyntäminen jää vain valintapäivään 27.7. Allekirjoittajan valinnan jälkeen yritimme ideoida Kalevi Peltolan kanssa Unikeon hyödyntämistä vuoden varrella. Oli esiintyminen torilla, kesäteatterin kahvitustiloissa ja jossakin kaupungin tilaisuudessa. Oli myös yksi tilaisuus valituille Unikeoille, jossa yritettiin hyödyntää Unikekojen kokemuksia ja ideoita tapahtuman kehittämiseksi Heinolan parhaaksi. Ei ole vielä löytynyt pysyviä, toistuvia hyödyntämistapoja. Vuosien varrella valitut Unikeot voisivat liittyä Heinolan Seuran jaostoksi. Unikeot valitsisivat vuosittain puheenjohtajan, joka seuran ja kaupungin kanssa kehittäisi ja hyödyntäisi tapahtuu. Torilla voisi järjestää Unikeon iltamarkkinat, jotta unikeot ehtisivät. Kumpelissa tai Tukkijätkässä voisi järjestää Unikeon tanssit, tietysti yöpuvut päällä kaikilla. Unikeko voisi esiintyä valituissa kaupungin tilaisuuksissa, joissa olisi ulkomaisia vieraita. Kesäteatterissa esiintyminen toisi myös paljon julkisuutta. Unikeon nimen käyttöoikeuden markkinoinnissa myöntäisi Heinolan Seura. Myös Unikeon valintaperusteita kannattaisi tehdä tutummiksi. En tarkoita, että kaikkia näitä ideoita pitää toteuttaa, näistä pitää valita pari parasta vuosittain toteutettavaksi. Toivon että Unikeko perinteelle ei käy samanlaista kohtaloa kuin ”Suomen Joulupuukaupungille”. se unohdetaan. Molempia pitää kehittää ja hyödyntää.

Unikeko mallia 2008


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti