sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

 



 


                                                                         Kotimaiset lähiruoan suurmarkkinat?

TMK- Tori- ja markkinakaupan keskus Oy järjestää Suomessa Kansainväliset Suurmarkkinat 19 eri paikkakunnalla touko-syyskuussa, Lahdessa 9-12.6.2022, teemana on ”Rauhan puolesta Sotaa vastaan”. Suurmarkkinoilla on myyjiä 30 eri maasta, mukana muutama suomalainenkin. Kovin kaukaa rahdataan ruokaa Suomen markkinoille näin epävarmana aikana. TMK on toteuttanut näitä suurmarkkinoita jo monena vuonna. Olisin toivonut parempaa pelisilmää tänä vuonna, jolloin moni suomalainen on huolissaan kotimaisen tuotannon ja lähiruoan tulevaisuudesta, ruokaturvallisuudesta. Nyt suomalaiset tuottajat olisivat tarvinneet tukea ja arvostusta. Mielestäni kansainvälisiä suurmarkkinoita voisi järjestää joka kolmas vuosi ja joka toinen vuosi ”Kotimaisen ruoan suurmarkkinat” esimerkiksi teemalla ” Suuret maakunnan maut, pienet lähiruokatuottajat”. Nämä markkinat voisi järjestää jokaisen maakunnan keskuskaupungissa. Tämä olisi pientuottajilta suoraa myyntiä kuluttajille ja samalla se olisi näköalapaikka elintarviketeollisuudelle löytää uusia tuotteita omaan tuotantoonsa ja kaupalle löytää uusia lähituotteita kaupan hyllylle. Osa myyjistä kiertäisi kaikki markkinapaikat ja osa osallistuisi vain oman maakunnan markkinoihin. Alan opiskelijat voisi haastaa auttamaan lähiruokayrittäjiä markkinoilla. Toivon että TMK ja kaupunki eivät rahasta markkinapaikasta liikaa, teemana voisi olla ”Kotimaisen ruokatuotannon puolesta, tuontia vastaan”. Asiakkaat voisivat markkinoilla aina äänestä mielestään parhaan lähituotteen, ja sitä kautta tuottaja saisi tunnettavuutta. Markkinoilla järjestettäisiin myös yleisön edessä keskustelutilaisuus kotimaisen ruokatuotannon tulevaisuudesta MTK:n Luomuliiton, valtiovallan ja lähiruokayrittäjien edustajien kesken. Markkinoiden aikana osalla lähialueen tuottajatiloilla voisi olla ”avoimet ovet”, jolloin asiakkaat pääsevät tutustumaan tilan elämään ja lähituotteiden syntyyn.

Kotimaisen lähiruoan puolesta

ps. kuulin että Kotimaisen Lähiruoan Suurmarkkinat ovat suunnitteilla, Hyvä.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti