keskiviikko 19. elokuuta 2020

Nykymalli vai pormestarimalli Lahteen?





Olen edelleen nykymallin kehittämisen puolesta. Nykymallissa voidaan lisätä kaupunkilaisten vaikutusmahdollisuuksia, siitähän on jo hyviä kokemuksia. Pitää saada kaupunginosayhdistykset ja kyläyhdistykset mukaan, vaikuttamaan suunnitteluun. Esimerkiksi lautakuntien on pyydettävä yhdistyksiltä lausunto heidän aluettaan koskevista suunnitelmista ennen päätöksentekoa jne. Nykymalli ei nosta kustannuksia. Pormestarimalli vahvistaa puolueiden vaikutusmahdollisuuksia liikaa ja nostaa kustannuksia ja lisää byrokratiaa. Esimerkiksi, Tampereella pormestarimalli ei ole helpottanut kaupungin tulosahdinkoa.

Jos kuitenkin demokraattisin päätöksin päätetään mennä pormestarimalliin, se edellyttää muutamia tarkistuksia. Työnjaon on oltava tarkka ja selkeä pormestarin ja apulaispormestarien välillä. Pitää olla valtuuksia mutta myös vastuuta. Tuloksellisuuttaa pitää voida arvioita sovittujen mittareiden perusteella. Pormestariksi halukkailla pitää olla korkeakoulututkinto ja riittävä kielitaito. Lahden kokoista kaupunkia ei johdeta mutu- tuntumalla. Puolueiden pormestariehdokkaat pitää olla vaaleissa tiedossa. Tällä vältetään lehmänkauppojen teko vaalien jälkeen. Mielestäni joku puolue voisi ottaa nykyisen kaupunginjohtajankin ehdokkaakseen, jos hän siihen suostuisi. Silloin äänestäjä tietäisi mitä tilaa, saa. Toivon että mallin heikkouksista ja vahvuuksista keskustelu jatkuu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti