tiistai 7. toukokuuta 2019

Miksi Parempi Heinolasta Liike Nyt Heinola?



2000-luvun alussa Heinolan valtuustossa toimi Heinola-ryhmä, puolueisiin sitoutumaton, Heinolan puolestapuhuja. Ryhmän puuhamies Juurikkala sai minutkin ryhtymään valtuustoehdokkaaksi ja läpi mentiin. Ryhmä laajeni ja kannattajat lisääntyivät, perustettiin Paarempi Heinola ry 2012. Miksi ryhmä kasvoi ja sai tukea äänestäjiltä? Osa äänestäjistä oli kyllästynyt riitelemiseen ja Helsingistä puolueille tulleisiin määräyksiin. Parempi Heinola eli kotoisasti PaHe, toiminta koettiin kotoisaksi, läheiseksi ja Heinolan parasta ajavaksi liikkeeksi. Valtuutetuilla oli Heinolan etu ensimmäisenä, ei oma etu.

Eduskuntavaalien 2019 alla pieni osa jäsenistä haikaili eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi. Kutsuttiin jopa itse Harkimo Heinolaan , maalailemaan visioita paremmasta tulevaisuudesta ja uudenlaisesta politiikasta. Vanhat puolueet olivat kuulemma epäonnistuneet. Näin vaalien jälkeen voidaan sanoa että Harkimo ja Nytkin epäonnistyi. Nyt ollaan jo perustamassa puoluetta, valtion tukirahojen saamiseksi. Tämä epäonnistuminen tulee näkymään myös Heinolassa, seuraavissa kunnallisvaaleissa, valitettavasti.

Parempi vaihtoehto olisi ollut säilyttää Parempi Heinola ry:n vahvuudet ja hyödyntää niitä. Jos valtakunnallisiin vaaleihin halua olisi ollut, sen olisi voinut toteuttaa yhteistyösopimuksella, vaaliliitolla. Valitettavasti Liike Nytin puuhamiehet valitsivat väärin, Heinolan kannalta. Parempi Heinola koetaan läheiseksi, paikalliseksi, Liike Nyt koetaan etäisemmäksi, valtakunnalliseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti