perjantai 31. toukokuuta 2019

Heinolan hyvät palvelut



”Heinolan hyvät palvelut” Itä-Häme lehden 1.6. juttuun liittyen.

Heinolan terveyskeskuksen palvelut ovat hyvin järjestetty ja toimivat käyttäjien mielestä. Henkilökunnan palelualttius on kiitettävää. Kokemusta on. Ymmärrän tarkastuslautakunnan näkemykset, jos tuijotetaan pelkkiä euroja. Olen ymmärtänyt että suurin osa kaupungin asukkaista, käyttäjistä on valmis maksamaan lähellä olevista, hyvistä palveluista vähän enemmän. Minäkin.

Heinolasta löytyy säästökohteita muualta jotka eivät heikennä asukkaiden palveluja, esimerkiksi kaupungin kiinteistöjen hoidosta ja käytöstä. Lähes joka toinen kiinteistö on homeessa ja huonossa hapessa. Paljon yritetään hoitaa myös tyhjiä kiinteistöjä. Kiinteistöjen hoito on ulkoistettava asiantuntijoiden hoitoon ja vastuulle. Tyhjät kiinteistöt myytävä, eikä vain yritetä myydä. Kaikkia tarvittavia kiinteistöjä ei tarvitse itse omistaa, rakentaa. Voidaan olla myös vuokralla.

Savontien katuremontti viimeistään osoitti, että kaikkia töitä ei kannata tehdä itse. Toiset tekevät ne nopeammin, tehokkaammin. Kannattaa hyödyntää enemmän paikallisia yrittäjiä.Tämä uusi toimintatapa vähentää merkittävästi kaupungin koneinvestointeja ja oman ammattihenkilöstön tarvetta.

Kolmas säästökohde on kaupungin moniportainen hallinto. Organiaatiotasoja on liikaa. Toimintoja voidaan yhdistää ja päätöksentekoa siirtää alemmalle tasolle. Vähennykset pitää aloittaa organisaation yläpäästä. Kaupungin väkiluku vähenee ja verotulot pienenevät. Tarttis tehdä jotakin.

Esittämäni säästökohteet eivät suoranaisesti heikennä kaupunkilaisten palveluja, ne säästävät veroeuroja. Terveyskeskuksen palvelujen muutokset, heikennykset tuntuvat heti kaupunkilaisten arjessa. Tästä huolimatta kannatan hyvää yhteistyötä Lahden ja muiden naapurikuntien kanssa
Yhdessä olemme enemmän.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti