tiistai 5. helmikuuta 2019

Mistä Soten 3 miljardin säästöt?



Oppositio antaa ymmärtää että 3 miljardin säästöt ovat leikkaus nykyisistä sote kustannuksista, joka tietenkin merkitsisi palvelujen karsimista. Hallituksen oikea tavoite on leikata 3 miljardia tulevista, kasvavista soten kuluista tulevien vuosien aikana. Jatkossa kustannuksia kasvattaa merkittävästi Suomen väestön ikääntyminen ja elinajan pidentyminen.

Oppositio väittää että säästöt eivät ole mahdollisia, ilman että heikennetään palveuja ja nostetaan maksuja. Jos mitään rakenteellista muutosta ei tehdä, oppositio on oikeassa. Mutta kehitystä ei tapahtu ilman muutosta. Suunniteltuja muutoksia ovat :

-Sote ja maakuntauudistus kokonaisuutena, tulee suuremmat hartijan ja asiantuntevampaa palvelua
  ja johtamista
-panostetaan ennaltaehkäisyys, hyvinvointiin, hyvän kunnon ylläpitämiseen
-toimintaa tehostetaan ja hyödynnetään sähköisiä palveluja
-asiakaslähtöiset, vaikuttavat, kustannustehokkaat ja yhteen sovitetut palvelut
-valinnanvapaus jossa asiakas itse saa valita hoitopaikan, julkiselta tai yksityiseltä
-julkinen valta vastaa ja koordinoi palveluja ja hyödyntää yksityisiä palveluntuottajia maakunta-
  tasolla nykyistä paremmalla kilpaillutuksella ja yhteistyösopimuksilla sekä valvonnalla

Olen itse ollut mukana, muutosten kautta nostamassa S-Ryhmää raskaasta tappiollisesta organisaatiosta kannattavaksi ja menestyväksi kaupparyhmäksi. Muutos saatiin aikaan 5-10 vuodessa. Tämä on mahdollista Sotessakin, kun unohdetaan puoluepolitikointi. Kehitystä ei tapahdu ilman muutosta. Tehdään se muutos, yhdessä. Yhdessä olemme enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti