lauantai 4. toukokuuta 2024

 



Ostamisen helpottaminen

Lähes 30 vuotta sitten kokeilussa ollut asiakkaan itse käyttämä skanneri ”kapula”, ”luuri”, on nyt tullut suurempiin kauppoihin uudesti syntyneenä. Selvityksen mukaan silloin ”kapulaa” käytti noin 25-30% asiakkaista. Käyttäjiä oli kaikista ikäryhmistä, montaa senioria auttoi lapsenlapsi. HOK:ssa uusi tapa maksaa nimettiin Express-linjaksi. Ostamisen helpottamiseksi suunniteltiin myös oma ostoskassi. Kassin vaatimuksia olivat; siihen mahtuu perheen kertaostokset, sitä pystyy nainenkin kantamaan, se pysyy pystyssä ostoskärryssä ja auton takakontissa ja tyhjänä se menee helposti kasaan. Kehittämissuunnitelmissa oli, että kun asiakas tulee omalle kassalleen, laittaa kapulan telineeseen ja S-Kortin porttiin, ostokset kirjautuvat asiakkaan tilille, hän saa kuitin ja portti avautuu, hänen ei tarvitse käsitellä ostoksiaan moneen kertaan ja ostoskassiaan vain nostaessaan sen ostoskärryistä autonsa takakonttiin. Helppoa, vaivatonta. Valitettavasti kehitystyö ja kokeilu silloin pysähtyi maahantuojan rahapulaan.

Miksi uutta rahastusjärjestelmää ei ole hyödynnetty kaikilta osin? Nykyiset myytävät ostoskassit kassoilla ovat värikkäitä ja kauniita, mutta ei käytännöllisiä tähän uuteen rahastusjärjestelmään. Pitää suunnitella ja teettää ostoskassi, joka täyttää samat kriteerit kuin 30 vuotta sitten ja näin helpottaa asiakkaan ostamista. Tunnen tarpeen, olen suunnitellut ne vanhat, toimivat ostoskassit, ne toimivat minulla ja monella muulla vielä tänäänkin, ovat kestäviäkin. Kaikkea vanhaa hyvää, toimivaa ei kannata aina hylätä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti