maanantai 14. maaliskuuta 2022

 


KymiRingin vaihtoehdot Lahdelle

Uskon että kun Lahti päätti lähteä mukaan KumiRingiin, tavoitteena oli saada kisojen aikana yöpymisiä, ja euroja Lahteen. Uskottiin aluetaloudellisiin vaikutuksiin. Yhteistyön voimaan.  Hyvä niin, mutta ilmeisesti jäi arvioimatta mitä siellä mukana olo vaikuttaa ympäristöpääkaupungin, Suomen hiihtopääkaupungin ja terveysliikuntakaupungin imagoon. Valitettavasti korona hidasti ja vaikeutti radan liikkeelle lähtöä. Mitkä olisivat olleet vaihtoehtoja? Uskon että vaikka Lahti ei olisi mukana KymiRingissä Lahteen tulisi sama määrä yöpyjiä ja euroja. Yksi vaihtoehto olisi ollut nykyisten alueellisten vahvuuksien vahvistaminen. Panostamalla Suomen Urheiluopiston, Pajulahden ja Salpausselän ympäristön kehittämiseen ja vahvistamiseen. Kannattaa muistaa, että KymiRingillä on muutamia supertapahtumia vuodessa, mutta Pajulahdessa ja Vierumäellä käy väkeä jokaisena vuoden päivänä. Salpurin kisat ovat kerran vuodessa, mutta alueella on mahdollisuuksia lisätä tapahtumia kesällä ja talvella, järjestämällä Salpurin kesäkisat, rakentamalla hiihtotunnelin ympärivuotiseen käyttöön, toimii myös väestönsuojana, rakentamalla lumilautailuratoja, maastopyöräilyratoja. Siellä voisi järjestää ensimmäiset maastosähköpyörien kokoontumisajat tai SM-kisat. Sähköpyörien maantiekisat Lahti-Pajulahti-Vierumäki-Lahti reitillä vuosittain. Vesijärven satamassa voisi järjestää soudun printtikisat. ”Vesijärven Talvi” ideat olen esittänyt jo 15.3.ESS:ssa. Vaihtoehtoja olisi ollut Lahden tunnettavuuden ja imagon vahvistamiseksi. Monesti nähdään vain kauas ja aidan toiselle puolelle, ei nähdä jalkojen juuressa olevia mahdollisuuksia. Tästä huolimatta edelleen tarvitaan alueellista yhteistyötä ja markkinointia aluetalouden vahvistamiseksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti