maanantai 28. marraskuuta 2016

Jäljet pelottavat


Heinolassa on viimeisten vuosien aikana lähes kaikissa kouluissa homeongelmia, uimahallin remontissa suunnitteluongelmia, samoin Hopeasillan rakentamisessa. Vastuussa oleva johtaja toteaa lehtihaastattelussa että kaikissa rakennusprojekteissa on ongelmia, myös yksityisten. Heinolan ja yksityisten rakennuttajien ero on että yksityisellä aina joku ottaa vastuun tai joutuu ottamaan vastuun ja pahimmassa tapauksessa työsuhde katkeaa. Kaupungilla näköjään veronmaksajien rahoja voi tärvätä, joutumatta vastuuseen. Heinolan osalta monet asiantuntijat ovat todenneet syyn olevan osaamattomuudessa. Esimerkiksi Myllyojan koulun ongelmat aiheutti kiinteistön hoidon osaamattomuus. Kun ongelmia tulee, kaupunki palkkaa ulkopuolisen konsultin selvittämään asiaa. Kysyn mitä ne kaupungin virkamiehet sitten tekevät? Tämän jälkeen vastuullinen johtaja toteaa että elinkaarimalli ei sovi tuleviin investointeihin, ne pitää tehdä ”vanhalla” tavalla, eli teknisen toimen johdolla, jonka tuloksia koko ajan korjataan ja maksetaan lisähintaa. Kilpailutusvaiheessa valinta on tehty lähes yksistään edullisuusperiaatteella, kun ei ole osattu laatia tarjouspyyntöä muulla tavalla.

Heinolalla on seuraavien vuosien aikaan edessään lähes 40 miljoonan investoinnit. Minua hirvittää jos ne tehdään nykyisen teknisen toimen johdon vastuulla, jäljet pelottavat. Virheistä ei ole opittu. Kukaan ei kanna vastuuta. Päättäjät uskovat selityksiä, satuja. Monesti päättäjät ovat itse rakennustoimintaa vetämässä. Tämä on ilmeinen syy siihen että ketään ei ole laitettu vastuuseen. Valtuuston pitää tässä asiassa ottaa tiukempi ote suunnitteluun ja seurantaan.


Tulevat investoinnit oikein hoidettuna säästäisivät veronmaksajien rahoja, saataisiin urakoita ja kaivattua työtä lähialueen yrityksille, toisi verotuloja kaupungille, auttaisi lähialueen yrityksiä kasvuun, lisäisi yritysten välistä yhteistyötä, josta voisi poikia valtakunnallisia projekteja, esimerkiksi puurakentamisen osalta. Miksi Heinolan päättäjät eivät tätä tätä mahdollisuutta käyttäisi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti