Mistä
rahat puolustusmenoihin?
Euroopassa
on sota ja sen laajentumisen uhka. Meidän naapurina on sotaa käyvä Venäjä. Tätä
uhkaa käyttävät kenraalit ja osa poliitikoista taitavasti kasvavan
puolustusbudjetin perusteluihin. Sote-alueiden budjetointiin eivät ole voineet
lääkärit ja hoitajat vaikuttaa samalla tavalla kuin kenraalit
puolustusbudjettiin. On annettu ymmärtää, että puolustusbudjettia ei koske
valtion pakolliset leikkaukset ja säästöt. Onneksi budjettipäällikkö Mika
Niemelä 21.9, haastattelussa kertoi, että puolustusbudjettiakin pitää voida
arvioida uudestaan. Olen samaa mieltä. Voidaanko organisaatiorakennetta keventää?
Onko vuosien päähän tehtyjen hankintojen määrät ja aikataulut tänään oikeita?
Voisiko hävittäjähankinnat puolittaa ja rakentaa itse tilalle tarvittavia Kroneja?
Voiko hävikkihankinnan toisen puolen toimittamista siirtää viisi vuotta
eteenpäin? Voidaanko pienemmällä budjetilla saada tehokkaampaa puolustusta
tulevaisuudessa, hyödyntämällä aseteknologian kehitystä? Tiiviimpi
puolustusyhteistyö ja työnjako Pohjoismaiden kanssa voisi pienentää Suomen
puolustusbudjettia hankintojen osalta. Voidaanko varuskuntia keskittää, yhdistää?
Tekoälyn hyödyntämisen säästöt? Oma puolustusteollisuus myös pienentää
hankintakustannuksia ja parantaa työllisyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti