sunnuntai 23. tammikuuta 2022




VR:n monopolille esitetään jatkoa?

Liikenneministeri suunnittelee VR:n henkilöliikenteen monopolille jopa yhdeksän vuoden jatkoa. Nyt on jo näyttöä siitä, että VR:n hoitamaa paikallisliikennettä vähennetään ja keskitytään pitkille raiteille. Eikö liikenteen päästöjen vähentämisen kannalta suunta pitäisi olla päivä vastainen? Herätys poliitikot, eikö toinen käsi tiedä mitä toinen tekee? Valitettavasti osalla politiikoista on vielä vanha levy päällä, yksityinen yritys on mörkö. Tämä asenne näkyy myös ajankohtaisessa sote-uudistuksessa. Tänään ja tulevaisuudessa paras tulos saadaan yhteiskunnan verorahoilla hoidettavien palvelujen ja yksityisten yritysten yhteistyöllä. Yhteiskunnan edun mukaistaa ei ole se, että kaikki hoidetaan verorahoilla.

Tuloksellisempi ja liikenteen päästöjä vähentävä malli on VR:n ja yksityisten yritysten yhdessä rakentama malli. Malli voisi esimerkiksi olla sellainen, jossa VR hoitaa pitkät raiteet eli massa henkilöliikenteen ja yritykset kilpailevat ns. syöttöliikenteestä kuten Lahti-Orimattila ja Lahti-Heinola jne. Syöttöliikenteeseen voisi kehittää aivan uudenlaiset vaunut, esimerkiksi mallia turistibussi raiteilla. Nyt ei kannata katsella peruutuspeiliin vaan eteenpäin tulevaisuuteen, päästöttömämpään liikenteeseen.

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti