tiistai 24. helmikuuta 2026






Esimerkki kannustaa?

Koululaisille saatiin vihdoin kännykkäkielto oppitunneille ja kokemukset ovat pelkästään positiivisia. Keskittyminen opiskeluun on parantunut ja välitunneilla liikunta ja yhteisöllisyys on lisääntynyt, parantunut. Eduskunnassa tilanne ei ole parantunut, sieltä annetaan oppilaille huonoa esimerkkiä, vaikka 24.2.2024 siellä keskusteltiin Suomen työttömyydestä, joka on Euroopan pahinta. Varsinkin oppositiopuolueiden puheenvuoroja ei kunnioiteta eikä kuunnella, näplätään vain kännykkää. Luulisi että tämä suuri työttömyys kiinnostaisi kaikkia kansanedustajia kuulemaan toistensa puheenvuoroja. Asennetta, välikysymystä työttömyydestä kuvaa sekin, että noin puolet eduskunnan tuoleista on tyhjillään ja eniten tyhjiä tuolia oli hallituspuolueiden paikoilla. Sama meno eli kännyköiden raplaaminen toistuu myös joka torstain kyselytunnilla. Toivon että eduskunnan puheenmiesneuvosto kieltäisi kännykän ja tietokoneen käytön televisioiduissa lähetyksissä eduskunnasta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti