Keskustan parkkimaksut vaikuttavat kivijalkakauppojen asiakasmääriin

Iltalehti kirjoittaa parkkimaksuista. Monet pienten ja keskisuurten kaupunkien keskustat tyhjenevät kivijalkakaupoista ja palveluista. Poliitikot syyttävät edellisiä päättäjiä peltomarkettien synnyttämisestä. Samat nykyiset päättäjät lisäävät keskustan maksullisten parkkipaikkojen määrää, jota virkamiehet perustelevat muutaman sadantuhannen tuloilla kaupungille. Virkamiehet jättävät kertomatta kuinka paljon seuraavien vuosien aikana jää verotuloja tulematta kuolleiden kivijalkakauppojen ja palveluiden takia. Poliitikkojen pitäisi nähdä kokonaisuus, mitä päätökset merkitsevät kaupungin kehittymiselle tulevaisuudessa.

Muutamat pikkukaupungit ovat jo luopuneet keskustan parkkimaksuista ja keskustan elpyminen on alkanut. Parkkeerausta ohjataan parkkikiekolla ja tunnin ja kahden tunnin aikarajoituksilla. Tätä myönteistä kehitystä on ollut mm. Raumalla, Lohjalla, Torniossa, Heinolassa. Päinvastainen esimerkki löytyy Helsingistä, siellä on 15% liiketiloista tyhjillään ja tyhjeneminen jatkuu ja 15% asunnoista tyhjillään. kielteinen kehitys jatkuu, vaikka Helsingin keskustaan on tosi hyvät yhteydet yleisillä kulkuneuvoilla, juna, linja-auto, metro. Tämä kertoo myös sen, että keskustaan pitää olla myös kohtuulliset kulkuväylät ja maksuttomat parkkitilat autoille. Valitettavasti osa poliitikoista vastustaa yksityisautoilua ja se osaltaan ohjaa kaupunkien suunnittelua. Suomen kaupungit eivät ole vielä valmiita autottomiin keskustoihin. Yhdessä olemme enemmän.

Minulla on kokemusta asumisessa kuudessa kaupungissa Suomessa ja nyt viimeisin kokemus Helsingistä. En ole autolla ajanut kertaakaan kehä ykkösen sisäpuolelle, syy maksulliset, tosi kalliit parkkipaikat, kuljen yleisillä kulkuneuvoilla. Isommat ostokset teen autolla ”peltomarketeissa”.

 

”Älä kysy mitä maasi voi tehdä Sinun hyväksi. Kysy mitä Sinä voit tehdä maasi hyväksi?”

Nämä olivat presidentti John Kennedyn ohjeet kansalaisilleen. Suomen valtiovarainministeriön, Pohjois-Karjalan poikia, budjettipäällikkö Mika Niemelä on presidentin kanssa samaa mieltä, koskien Suomea. Helsingin Sanomien haastattelussa hän nimeää kolme pointia Suomen ongelmista ja suurimmista haasteista ja ne ovat: Hoivamenot, puolustusmenot ja velkojen korot. Korkomenot olivat yli viisi vuotta sitten noin miljardi ja ne ovat 2030 kuusi miljardia. Hyvinvointivaltion palvelulupaus pitää päivittää. Suomalaisten pitää ottaa suurempi vastuu hoivapalveluista ja lähiomaisten hoidosta ja lukion ja ammattikoulun jälkeisestä opiskelusta. Mika Niemelästä on kasvamassa uusi legendaarinen ”Raimo Sailas”. Niemelän mielestä hyvä kansalainen kouluttautuu, päivittää osaamisensa ja ottaa siitä enemmän vastuuta. Hyvä kansalainen hankkii jälkikasvua eli tulevia veronmaksajia. Valtion budjettia on tehty liikaa entisen mallin mukaan, jotakin lisää jotakin pois. Niemelän mielestä pitää kokeilla nollabudjetointia, jossa ei ole mitään itsessään selvyyksiä. Tosiasia on että mitään ei tapahdu ilman isoja muutoksia. Joka elää, näkee.

 

Heinolan keskustan kehittämismahdollisuudet

Keskustan S-Market siirtyy Lidlin viereen. Keskon tulisi hyödyntää tämä kilpailutilanteen muutos ja rakentaa puretulle tyhjälle tontilla K-Supermarket. Toiseen kerrokseen kaupungin tarvitsemia lisätiloja. S-Marketin tiloihin esimerkiksi ”Normaali” alekauppa ja Hämeenmaan ruokaravintola. Kirkkokadusta tehdään kävelykatu. Toria kehitetään heinolalaisten olohuoneeksi ja keskustan tapahtumatoriksi. Keskustasta kauempana olevista yrityksistä osa voisi siirtyä keskustasta vapautuviin tiloihin.

Moottoritieltä poiketaan tulevaisuudessa useimmin Heinolaan, tulevan Prisman ansiosta, ”yksi pysähdys kaksi Hypermarkettia” ja ABC liittymän uusien kauppaliikkeiden ansiosta. Tätä kehitystä pitää kaupungin osata hyödyntää. Citymarket-Prisman ja ABC:n asiakkaita pitää ohjata ajamaan keskustan kautta takaisin moottoritielle, sillä Heinolan keskustassa on ”Taivaskattoinen Kauppakeskus”, yli 200 liikettä, yritystä, palvelua ja tapahtumatori. Haloo kaupungin päättäjät ja virkamiehet.

Pekka Luomupekka Rusila, synnynkaupungin puolesta

Pääkaupunkiseudun viljelypalstoja jonotetaan

Olen maalta kotoisin. 1950-luvulla lähes jokaisella talolla ja mökillä oli oma kasvimaa omalla tontilla tai pellon laidalla. Kasvimaan antia nautittiin kesällä ja talvella, se oli merkittävä osa perheen ruokahuoltoa. Kasvimaan hoidosta yleensä vastasi perheen äiti ja lapset avustivat mm. kitkemisessä, kastelemisessa, juurikasvien nostossa. Kasvimaan lisäksi luonnosta kerättiin talveksi marjat ja sienet.

Pääkaupunkiseudulla nyt kaupungit ja kunnat ovat vuoranneet palstaviljelyalueita alueella toimiville yhdistyksille esim. Hyötykasviyhdistys, Herttoniemi-seura, Vuosaari-seura, Viikki-seura. Palstan koot ovat 50-100m2 ja vuokra 40-100 euroa/v. Monella alueella halukkaat joutuvat jonottamaan arvontaa ja omaa viljelypalstaansa. Mielestäni nyt kaupunkien ja kuntien pitää kaavoittaa lisää palstaviljelmiä ja aktivoida vuokraajia lisää. Palstaviljelmän hoito yhdistää perheitä, lisää yhteisöllisyyttä, opettaa lapsille mistä ruoka tulee, alentaa perheen ruokakorin hintaa, lisää asuinalueen kiinnostavuutta. Aikaisemmin olen ehdottanut, että koulut ja päiväkodit ottavat viljelypalstan hoitoonsa ja hyödyntävät sitä opetuksessa ja kasvatuksessa. Tämä herättelee myös perheitä hyödyntämään palstaviljelyä.

 

 

Viljelypalsta koululle ja päiväkodille

Kävin 1950-luvulla kyläkoulua Nastolassa. Koulun tontilla oli perunamaa, kasvimaa ja pieni puutarha. Me oppilaat osallistuimme niiden hoitoon ja koulun keittäjä hyödynsi satoa koulun keittiössä ja opettaja opetuksessa. Sieltä sain hyvät eväät elämälle.

Mielestäni nyt on aika herätellä peruskoulut ja päiväkodit hyödyntämään palstaviljelyä opetuksessa ja kasvatuksessa. Yhteiskunnan ruoanjakopisteitä lopetetaan, kun kaikki vähentävät hävikkiä, tässä omatoiminen vaihtoehto ruoan hankkimiseksi. Lähekkäin olevat koulu ja päiväkoti voivat varata yhteisen palstaviljelmän ja sopia työnjaon ja suunnitelman sen hoidosta ja hyödyntämisestä. Suunnittelussa ja toteutuksessa oppilaat tietenkin mukana. Oppilaat nimeävät keskuudestaan palstan kasteluvastaavan, rikkaruohovastaavan, talkoovastaavan, sadonkorjuuvastaavan jne. Yhteistyökumppanina voisi olla Marttayhdistys, kyläyhdistys, kaupunginosayhdistys jne. Palstaviljely edistää terveyttä ja tekee kaupungista, kunnasta monimuotoisen ja kiinnostavan. Uskon että tämä esimerkki kannustaa perheitä hyödyntämään palstaviljelyä omassa ruokahuollossaan. Palstaviljely on virkistävä, hauska, ekologinen, edullinen harrastus, varsinkin lapsiperheille.

 

Kyläkoulu, kotikoulu vai lähikoulu?

Itse olen käynyt 1950-luvulla kyläkoulua, jossa oli 12-15 oppilasta. Sain sieltä hyvät eväät elämälle. Tänä päivänä ja tulevaisuudessa kyläkoulu on liian pieni, lähikoulu on sopiva nimitys. Lähikouluun oppilaat tulevat lähiseudulla olevista kylistä, kaupunginosista ja kunnista. Kuntarajat eivät ole enää esteenä käydä lähikoulua. Lähikoulu on useamman kylän tai kaupunginosan lähikoulu. Lähikoulut tekevät keskenään yhteistyötä. Suuruuden ekonomia ei toimi opetusalalla samalla tavalla kuin esimerkiksi kaupan alalla. Koulujen määrä on lähivuosina supistumassa. Koulun tarvetta ei voi yksin määrittää kustannus per oppilas periaatteella, on huomioitava myös tulokset, koulumatkat ja asuinalueiden väestörakenne. Lähikoulu on alueen vetovoimatekijä.

Kotikoulua tarvitsevat vanhemmat, jotka työnsä takia vaihtavat usein asuinpaikkaa, vaikeavammaiset tai tiettömien taipaleiden takana asuvat. Kouluhallituksen on valvottava kotikouluja ja määriteltävä pelisäännöt. Kotikoulun pitäjältä on vaadittava tietyt valmiudet, kuten auton ajo-opetustakin antavilta.

 

Ruokaketjun ongelmiin on ratkaisu

Olen tehnyt töitä maatilalla, johtotehtävissä elintarviketeollisuudessa, tukkukaupassa, ketjukaupoissa eri puolella Suomea, joten tunnen asiat ja ongelmat paremmin kuin monet poliitikot. Poliitikkojen ratkaisu on uusien lakien ja sääntöjen laatiminen, se ei ole toiminut.  Seuraavassa kolme ”pointtia” ongelmien ratkaisuun minun mielestäni.

Tuottajien ongelmana on vaikutusvalta neuvotteluissa teollisuuden ja kaupan kanssa. Ratkaisuna on myyntivolyymin kerääminen yhteen joko maakunnittain tai valtakunnan tasolla. Odotan että MTK toimii. Odotan että ne viljelijät, jotka ovat MTK:ssa, elintarviketeollisuuden ja kaupan hallinnossa, toimivat tuottajien edun mukaisesti.

Toinen ongelma on palkkion epätasainen jakautuminen ketjussa. Pääasiassa syytetään kauppaa. Nyt pitää ulkopuolisen asiantuntijan tekoälyn avulla selvittää esimerkiksi mitä sadan maitolitran tuottaminen maksaa maatilalla (työtunnit ja energia) ja meijerissä (työtunnit, energia, kuljetus, pakkaus) ja kaupassa (työtunnit, säilytys, rahastus, hävikki). Samalla tavalla selvitetään lihan, leivän, perunan jne, kustannusten jakautuminen eri ketjun osissa. Jokaisen ketjun osan on saatava panostaan vastaavan osuuden katteesta. Tällä selvityksellä ei saada täysin vedenpitävää mallia, jakoa, mutta jos se on nykyistä parempi, se kannatti tehdä. Uutta järjestelmää voidaan vuosittain yhdessä tarkistaa, päivittää, kausivaihtelut huomioiden.

Kolmas kehittämisen kohde on yhteistyö. Ketjun jokaisen lenkin pitää puhaltaa yhteiseen hiileen ja ongelmat ratkaistaan ketjun yhteisissä palavereissa, ei julkisuudessa. Yhteistyöhön velvoittaa myös Suomen huoltovarmuus. Kotimaisen, puhtaan ruoan tuotanto on säilytettävä ja kehitettävä. Yhdessä olemme enemmän.