lauantai 26. maaliskuuta 2016

Aukioloaikojen sekamelska


Aikaisemmin kun kaupoilla oli maksimi aukioloajat ja useimmat kaupat toteuttivat niitä, asiakkaiden oli helppoa ennakoida kaupan aukioloaika, varsinkin päivittäistavarakapoissa ja tavarataloissa.
Nyt kun aukioloajat vapautuivat asiakkaiden on vaikea ennakoida kauppojen aukioloaikoja. Kaupat pyytävät katsomaan aukioloajat netistä, kaikilla ei vielä ole nettiä. Samalla kauppaketjullakin on samalla paikkakunnalla eri aukioloajat. Tämä ei ole asiakasystävällistä palvelua paikkakunnan kannalta.

Tässä muutama kehittämisehdotus ongelmaan:

-Saman ketjun kaupat samalla paikkakunnalla voisivat kertoa ilmoitustaulullaan tai ovessaan, mikä kaupan  ketjumyymälä  palvelee vielä kun tämä kauppa sulkee ovensa. Tämä on hyvää asiakaspalvelua.

-Jos samalla paikkakunnalla on kaksi apteekkia, kukkakauppaa, lukkohuoltoa, kampaamoa jne. joka ovat viikonloppuna kaikki kiinni. Liikkeet voisivat sopia että aina yksi liike vuorollaan palvelee myös viikonloppuna tai iltaisin pidempään. Tämä on paikkakunnan hyvää asiakaspalvelua.

-Kun netissä tai älypuhelimessa olevilla kartoilla esitellään paikkakunnan palveluverkostoa, sinne kannattaisi nyt lisätä myös palvelupaikan aukioloajat tai tiedon  onko kauppa auki sillä hetkellä kun asiakas sitä netistä ja puhelimestaan katsoo. Tämä on paikkakunnan hyvää asiakaspalvelua

-Torille voisi pystyttää sähköisen ilmoitustaulun jossa mm. kerrotaan mitkä kaupat ja ruokapaikat ovat vielä auki klo 18 jälkeen ja kun kauppa/ruokapaikka menee kiinni tieto poistuu infotaulusta. Tämä on paikkakunnan hyvää asiakaspalvelua.

-Pienellä paikkakunnalla kunta voisi kerätä palveluverkostonsa aukioloajat yhteen paikkaan nettisivuilleen josta asiakkaiden olisi ne helppo löytää, kaikki yhdestä paikasta. Tämä on kunnan hyvää asiakaspalvelua.

Varsinkin pienemmillä paikkakunnilla ja paikkakunnilla joille matkailijoiden, ohikulkijoiden tuomat lisäeurot ovat tärkeitä kannattaa kaikkien toimijoiden keskustella paikkakunnan palveluvalmiudesta yhdessä, asiakaspalvelun parantamisen kannalta. Tämä on osa paikkakunnan elinkeinopolitiikka ja matkailumarkkinointia. Yhdessä olemme enemmän.


perjantai 25. maaliskuuta 2016

Neuvottelijat vaihtoon!


Monet viimeaikaiset neuvottelut esimerkiksi valtioiden kesken, kuntien kesken, ammattiyhdistysten kesken, aviopuolisoiden kesken ovat kariutuneet, epäonnistuneet. Monia neuvotteluja on käyty jopa vuosia, kuukausia, viikkoja ilman tuloksia. Kustannuksia kertyy ja neuvottelijoiden tilipussi turpoaa. Jos joitakin tuloksia saadaan pitkien neuvottelujen jälkeen, tulokset ovat laimea kompromissi.

Mielestäni neuvottelujen epäonnistuminen osoittaa neuvottelijoiden luovuuden puutetta, yhteistyökyvyttömyyttä, ei tunnisteta yhteistä hyvää, ajetaan vain omia etuja ja pelataan jonkin poliittisen puolueen pussiin. Neuvottelijoita on kerrallaan liikaa ja asioita pöydällä liikaa. Ei sitouduta neuvottelujen tavoitteisiin.

Kun neuvotteluissa tulosta ei synny, neuvottelijoita pitää vaihtaa. Mielestäni neuvottelijoista pitää olla vähintään 30% toista sukupuolta. Ensin pitää päästä tavoitteista yksimielisyyteen ja sen jälkeen valita monista etenemisvaihtoehdoista se jonka molemmat osapuolet voivat hyväksyä ja sitoutua. Perheriidoissa neuvottelijoita ei kannata vaihtaa liian helposti, pitää ottaa avuksi ammattiauttaja, ”Liinamaa”. Puhuminen ja avoimuus auttaa.

Ei ole oikein että neuvotteluissa keskusjärjestö hyväksyy sopimuksen ja sen alajärjestöt eivät siihen sitoudu. Mielestäni tällaista keskusjärjestöä ei tarvita. Se lisää vain byrokratiaa ja hankaloittaa neuvotteluja. Toimintaympäristö on muuttunut, miksi neuvottelujärjestelmät eivät muutu?

Annetaan demokratian toimia. Me olemme vaaleilla valinneet eduskunnan ja eduskunta on valinnut enemmistöhallituksen, annetaan sen toimia Suomen eduksi. Suomen pitää johtaa vaaleilla valittu hallitus, ei työnantaja- eikä työntekijäliitot.

tiistai 8. maaliskuuta 2016

S-Kaupan "Pankkiautomaatti"


Suomessa väki vanhenee ja elinikä pitenee. Samaan aikaan pankkipalvelut harvenevat, monen pankin konttorista ei enää saa käteistä rahaa, pankkiautomaattien verkosto harvenee, kaikilla vanhuksilla ei ole tietokonetta ja nettiä kotona.

Tämä kehitys parantaa merkittävästi S-pankin palvelua joka toimii tälläkin hetkellä S-kaupoissa koko aukioloajan. Ihmettelen miksi tätä ylivoimaista kilpailukeinoa S-kaupat ja S-pankki eivät hyödynnä. S-kauppojen ulkosivuilla ja sisämainonnassa ei tuoda esiin pankkiautomaattia korvaavaa palvelua joka toimii  koko aukioloajan turvallisesti sisätiloissa. Lisäksi S - Pankin palvelumaksut ovat muita edullisempia. Varsinkin Sale- kaupat sijaitsevat kylillä ja kaupunginosissa joista pankit ja pankkiautomaatit ovat lähteneet jo vuosia sitten ja siirtyneet monen kilometrin päähän keskustaan.

 Tässä tilanteessa mahdollisuus nostaa kätevästi S-tililtä rahaa kaupan kassalla on kilpailuetu.


”S- Etukortilla talletat ja nostat S-kaupassa, koko aukioloajan”

maanantai 29. helmikuuta 2016

ABC-ketjun hintamielikuva huono


Itä-Häme lehden etusivulla 1.3.2016 oli artikkeli hiihtolomaviikon bensiinin hinnoista Heinolassa. Edullisimmat hinnat olivat Neste Citymarketin kylmäasemalla 95E10/1,244€ litra, joka välillisesti auttoi Citymarkettia ja Mäkkiä. Myös Teboil Lidlin kylmäasemalla oli edullisin hinta 95E10/1,244€ litra ja tämäkin auttoi välillisesti Lidlin kaupankäyntiä. Havainnot aikaisemmiltakin viikoilta ovat samansuuntaiset.

Samaan aikaan 95E10 maksoi ABC Vuohkalliossa 1,329€ litra eli tämä hinta ei tukenut omia liiketoimintoja (Sale, Hesburger) eikä ABC:n vuokralaisten kaupankäyntiä. Havainnot ja lehden haastattelemien asiakkaiden kommentit tukevat tätä samaa näkemystä, että ABC on kalliimpi kuin muut asemat.

Olen aikanaan saanut olla mukana ABC ketjun liikeidean luomisessa. Silloin tavoite oli että bensiinin hinnan tulee olla kilpailukykyinen ja jäsenille bonus tulee lisäetuna. Nythän bonuksenkaan kanssa bensiinin hinta ei ole kilpailukykyinen. Olen jo aikaisemmin todennut että tämä on ryöstöhinnoittelua. Alueosuuskauppojen ja ketjun nuorten johtajien harkintakyky on pettänyt. varsinkin nyt kun ABC asemien peitto on suuri ja se on nostattanut asiakkaissa vastavoiman tätä ylivoimaa vastaan. Käyn silloin tällöin Heinolassa päivittäin kokoontuvan ”ukkokerhon” pöydässä jossa oli noin parikymmentä senioria, he kaikki sanoivat kiertävänsä ABC asemat.


Kehittämisterveisin Luomupekka Rusila

torstai 25. helmikuuta 2016

Oppi Lahden MM-esikisoista



Eero Leppänen kirjoitti ESS -lehdessä 24.2. ansiokkaasti MM-esikisojen onnistumisesta. Olen hänen kanssaan monesta asiasta samaa mieltä. Ei ole tulevien MM-kisojen onnistumisen kannalta hyvä merkki, jos tapahtuman johto ei tunnusta virheitään ja ota palautteesta oppia. Ei riitä, että tuntee seitsemän kohderyhmää hyvin, jos ei kuitenkaan saa niitä kohderyhmiä toimimaan haluamallaan tavalla. Konseptia pitää kehittää, muuttaa. Yleisötavoitteisiin verrattuna esikisat epäonnistuivat. Monet yhteistyökumppanit, myyjät eivät saaneet edes vuokria maksettua tuloillaan ja ensi vuodeksi myyntialueiden vuokrat nousevat. Järjestäjät aliarvioivat lähialueelta tulevia kisavieraita. Tapahtuma ei juurikaan näkynyt Lahden keskustassa, Heinolassa, Orimattilassa, Hollolassa. Yhdessä olisimme enemmän.
Seuraavassa muutamia kehittämisvinkkejä lisää: Lastenmaailma oli vaisu, olen esittänyt sinne kehittämisideoita, katsotaan tarttuuko järjestäjät täkyyn. Ruokamaailmassa ruokailun voisi järjestää laajemmalla alueella ja lyhyemmillä jonoilla ja TV ruuduista voisi näkyä kisoja, jolloin asiakkaat voisivat viipyä ruokamaailmassa kauemmin ja käyttää palveluja. Ulkoalueella juomapaikkojen avopöydät myös telttaan ja sinne TV-ruudut josta kisoja voi seurata. Maaliintuloaluetta pitää leventää, viimeistä kurvia loiventaa ja yleisön seisontakatsomoa kaventaa. Lipunmyyntiä netin kautta ennakkoon pitää kehittää, tarjota lippuja ennakkoon netistä edullisemmin. Talkooväen organisointia ja hyödyntämistä pitää parantaa ja suunnitella ennakkoon. Nyt oli liikaa epäselvyyttä ja tyhjäkäyntiä. Istumapaikkalaisille voisi jakaa sponsorin kustantamia peffanlämmittimiä

Suomalaisten menestyminen kisoja edeltävinä kuukausina, vaikuttaa tietystä kävijämääriin. Suurin tavoite on nostaa muutama mäkihyppääjä ja mieshiihtäjä  maailmassa kympin joukkoon. Säätä emme voi valita, mutta erilaisiin sääolosuhteisiin voimme varautua ennakkoon. Jos ilmastomuutos jatkuu,  5-10 vuoden tähtäimellä on mietittävä pitäisikö nämä isot talvikisat siirtää pohjoisemmaksi, Rovaniemelle ja suunnitella tänne etelään erilaisia isoja kesäkisoja, kuten Turkukin jo tekee.

Kehittämisterveisin Luomupekka 

tiistai 23. helmikuuta 2016

Miksi istua autossa 5-6 tuntia päästäkseen hiihtämään?


Miksi pääkaupunkiseudun perheet matkustavat autossa 5-6 tuntia päästäkseen perheen kanssa hiihtämään, kun mahdollisuus olisi hiihtää jo puolentoistatunnin automatkan jälkeen? Heinolassa ja Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä on nyt mahtavat hiihtoladut. Olin tänään hiihtämässä Tähtiniemen reittiä, latu hyvässä kunnossa, menohalut kovemmat mitä kunto kestää. Tälle Tähtiniemen lenkille voi lähteä vaikka hotelli Kumpelin parkkipaikan vierestä, yöpyä Kumpelissa ja nauttia hiihdon jälkeen hotellin kylpyläpalveluista. Raviradalta lähteen 3,5,8, ja 10 km ladut joista 3 ja 5km valaistuja. Ilves reitti Vierumäelle lähtee Jyrängön kaupunginosasta, esimerkiksi uuden paloaseman vierestä. Heinolan keskustan latutilannetta voi seurata www.heinola.fi/ladut-ulkoilureitit-ja-polut .Heinolan keskustassa on käytössä pikkukaupungin monipuoliset palvelut ruoka -ja kahvilapalveluineen, jäähalli, uimahalli Valolinnassa (kaupungin uimahalli remontissa). Tämän kuun ajan mahdollisuus  nauttia Rantapuiston jääveistoksista ja Citymarketin Lasten Jääpuiston jääliukumäestä ja kymmenestä  lasten satuhahmoveistoksista, tarjolla myös nokipannukahvia, nuotiomakkaraa, uudenlaisia takkapuita, Pelkkakiven kivitöitä, uusimpana kahvakuula.

Suomen Urheiluopistolla on esimerkiksi valaistuja latuja noin 25 km. Tarkemmat tiedot Vierumäen latutilanteista www.vierumaki.fi/liikuntapalvelut-ja-lajit/hiihto . Vierumäeltä löytyy tietysti myös monentasoisia majoitustiloja ja sisätiloissa monenlaisia liikuntapalveluja.

Kannattaa poiketa Heinolaan!

Tässä on yksi esimerkki Heinolan käyttämättömistä mahdollisuuksista. Pitää tehdä ennakkoon kaikkien toimijoiden kanssa suunnitelma ja käynnistää toteutus heti kun sääolosuhteet sen sallivat. Tämä on se Heinolan talvipromenadi. Tämä idea pitäisi yhdistää valon ja jään juhlaan, jolloin tapahtumasta tulisi laajempi, näkyvämpi.

Yhdessä olemme enemmän!



maanantai 22. helmikuuta 2016

Urajärven kartanomuseo aukeaa 1.5.2016


Urajärven Kartanon tulevaisuus on viime kuukausina puhuttanut varsinkin Asikkalalaisia ja kartanon ystäviä. Museovirasto oli päättänyt pitää kartanon ovet kiinni 2016 alkaen. Vuoden alussa ryhdyttiin sanoista tekoihin ja perustettiin Urajärven Kartanon Ystävät ry, jonka päätehtävänä on pitää kartanon ovet auki seuraavina kesinä. Yhdistyksellä on tällä hetkellä jo yli sata jäsentä Asikkalasta ja ympäristöstä. Yhdistyksen omat nettisivut avautuvat lähiaikoina. Sähköposti toimii osoitteella urajarvenkartano@phnet.fi Palvelusopimus Museoviraston kanssa syntyi 22.2.2016, sopimus tehtiin aluksi viideksi vuodeksi. Seuraava neuvottelu käynnistyy Yliopiston kanssa alueella olevien tyhjien (asunnot jne.) tilojen käytöstä.

Urajärven Kartanon kesäteatterin toinen vuosi käynnistyy 1.7.2016, viimeiset näytökset ovat 23.7. Tarkemmin www.kartanoteatteri.fi ja lippuvaraukset 040-4617464. Näytelmän nimi on
”Kartanonherra ja Kilpineito”

Kartanon kahvila on Hugo & Lilly, A-oikeudet ja puffet -ruokailut, tilausrantasauna 200v.vanha upea, majoitusmökkejä, yksityistilaisuudet , varaukset 044-9774487
Urajärven kartanomuseo Asikkalassa on yksi maamme vanhimmista kartanomuseoista. Empiretyylisessä päärakennuksessa on Lilly ja Hugo von Heidemanin koti 1900-luvun alussa. Kartanopuisto on ainutlaatuinen retkikohde kauniin Urajärven rannalla.

Urajärven Kartanon Ystävät ry:n hallituksen jäsen, Luomupekka Rusila