perjantai 10. kesäkuuta 2016

Mitä merkitsee määrärahojen vähentäminen?


Kehittämisen vastustajat ja oppositio huutavat suureen ääneen että kun määrärahoja budjetissa leikataan, palvelut heikkenevät tai loppuvat kokonaan. Huoli pitää paikkansa silloin kun toimitaan kuten ennenkin, tuotetaan palvelut entisellä tavalla. Silloin määrärahojen vähentäminen heikentää palveluja.

Kehittäminen tarkoittaa sitä että vähemmillä euroilla tuotetaan vastaavat palvelut eli toimitaan eri tavalla kuin ennen. Tuotetaan palvelut uudella tavalla, hyödynnetään yrittäjäyhteistyötä, tietotekniikkaa, kolmatta sektoria. Kevennetään organisaatiota , vähennetään byrokratiaa ja päällekkäisyyksiä, parannetaan johtamista.  Kaikkea sitä mitä tarvittiin 30 vuotta sitten, ei tänään ja huomenna tarvita samanlaisena. Pitää uudistua. Pitää ennakoida tulevaisuutta ja hyödyntää ennusteita. Ei katsella peruutuspeiliin.

Kun katsotaan miten esimerkiksi kauppa ja ravintolat toimivat kolmekymmentä vuotta sitten ja miten ne toimivat tänään. Muutos on ollut suuri. Se on ollut pakko tehdä jos on aikonut menestyä,  muutosvastarinnasta huolimatta.  On pitänyt seurata aikaansa ja kehitystä. Valtio- ja kuntatalous ei ole samassa ajassa muuttunut ja sopeutunut riittävästi. On ollut liian helppo nostaa veroja ja palvelumaksuja, ei ole ollut riittävästi painetta kehittyä. Päättäjät ovat olleet lepsuja.  Nyt on raja tulossa vastaan, veronmaksajat eivät tulevaisuudessa pysty ylläpitämään nykyisen suuruista valtio- ja kuntataloutta.

Ensimmäinen kehittämistoimi voisi kuntataloudessa olla organisaation ja päätöksenteon kehittäminen. Esimerkiksi lautakuntia vain yksi per tulosalue, myös yrittäjistä koostuva elinkeinolautakunta. Lautakuntien jäseniksi valitaan valtuutettuja ja varavaltuutettuja  ja lautakunnan puheenjohtaja on hallituksen jäsen. Lautakunnat velvoitetaan kyliä koskevissa asioissa pyytämään lausunto kyläyhdistykseltä. Hallitukseen ei valita henkilökuntaan kuuluvia eikä heidän lähisukulaisiaan, henkilöstön edustuksen hoitaa pääluottamusmies. Tiedonkulku ja päätöksentekokyky paranee. Kehittämistä on myös se että kaupungin ja kunnan ei tarvitse itse rakentaa ja omistaa kaikkia kiinteistöjä, eikä tuottaa kaikkia palveluja itse. Kehittämistä on myös se että kunnan-kaupungin markkinointia hoidetaan yhdessä alueen yrittäjien kanssa, yhteiset tavoitteet, yhteinen sanoma-teema jne. Kehittämistä on myös se että tehdään yhteistyötä naapurien kanssa. Kaikilla näillä kehittämisesimerkeillä säästetään euroja ja toiminta kehittyy eikä tarvitse palveluja karsia. Myös Heinolan sairaalaa voisi kehittää eikä ajaa alas. Osoittaa huonoa pelisilmää kun  leikkaustoiminta ajetaan alas ennen tulevia Sote- neuvotteluja.

torstai 9. kesäkuuta 2016

Matkailualan yhteistyö


Itä-Häme lehden 10.6. pääkirjoituksessa syyllistettiin matkailualan yrittäjiä yhteistyön puutteesta ja passiivisuudesta hakepalavereita kohtaan. Kannattaa muistaa mitä menneinä vuosina on tapahtunut. On ollut monia hankkeita joilla on ollut hyvät tavoitteet ja yrittäjät ovat tulleet mukaan. Kun hankerahat eli meidän veronmaksajien rahat loppuivat, lopputulos oli nolla eli mitään konkreettista, pysyvää ei jäänyt elämään, hyödyntämään yrittäjiä. Jos yrittäjä tämän kokee kolme kertaa, ei ihme että hän ei enää innostu perinteisistä hankkeista.

Tarvitaan uudenlaisia hankkeita, konsepteja on uudistettava, nyt ne ovat liian byrokraattisia. Hallinto vie leijonan osan käytössä olevista euroista. Ei yrittäjiä tarvitse kutsua kokoon kuulemaan pitkiä luentoja projektin tavoitteista ja taustatiedoista jne. ne voidaan lähettää s-postilla. Tarvitaan enemmän yrittäjien välistä keskustelua, ideointia, työpajoja joista syntyy konkreettisia matkailupaketteja, uusia palvelukonsepteja. Annetaan vastuuta enemmän mukana oleville yrittäjille, joka hanke ei tarvitse omaa projektipäällikköä. Päijänne- Leaderkin hankepäällikkö voisi hoitaa koordinoinnin ja ohjauksen. Osan hankerahoista voisi kohdistaa suoraan mukana oleville yrittäjille, kun työ, tavoite on valmiina, toiminnassa. Nämä muutokset varmasti lisäisivät yrittäjien kiinnostusta ja sitoutumista uuden kehittämiseen.


keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Heinola-brändin jalkauttaminen

Heinolalle rakennettiin yhdessä hyvä brändi. pieni kaupunki, ISO MAHDOLLISUUS.  Brändi ei ole vain markkinointi-ilmeen uudistamista, se on uusi toimintatapa, uusi käyttäytymismalli, uusi palvelukonsepti. Brändiä pitää rakentaa koko kaupunki, yrittäjät, kaupunkilaiset. Kaupunki on rakentanut itselleen työkalupakin jonka avulla brändiä toteutetaan. Minusta siitä puuttui jalkauttaminen koko kaupungin henkilökunnalle, mitä se merkitsee tulosalueen johtajalle, arkkitehdille, työnjohtajalle, koulun rehtorille, kiinteistöpäällikölle jne. Miten uusi asukas ja yrittäjä kotoutetaan Heinolaan? Miten SoTessa turvataan Heinolan palvelut ja työpaikat? Miten palvellaan yrittäjiä vielä paremmin, esimerkiksi jatketaan elinkeinotoimen palveluaikaa klo 18 saakka joka maananatai jne. Heinolan kaupungin rajoilla olevan Heinola-kyltin alle teksti, pieni kaupunki, ISO MAHDOLLISUUS tai ISO ELÄMÄ.Tervetuloa.

Työkalupakki on koottava myös yrittäjille, kaupunkilaisille.  Kaikki mahdollisuudet on hyödynnettävä jalkauttamisessa.

Yrittäjien työkalupakissa voisi olla esim.
-Brändi näkyy  pakkauksissa, yrityksen kuljetuskalustossa,  esitteissä, ilmoituksissa, yrityksen nettisivuilla jne. Tästä voisi olla esimerkkejä toteutuksesta.
-Palautteet annetaan suoraan ko. virkamiehille tai päättäjille, ei lehden yleisönosastolle, eli ei pissata omaan pesään
-suurten yritysten kanssa neuvotellaan nenätysten brändin hyödyntämistavat (esim. Suomen Urheiluopisto, Versowood, Weckman, Stora Enso)
-suositellaan  tänne muuttamista harkitseville yrittäjille Heinolaa
-markkinoidaan yhteisilmoituksella vapaita halli-, toimisto-, liiketiloja
-tehdään yhteistyötä yrittäjien kesken, ei olla kateellisia sillä yhdessä olemme enemmän
-kesällä kaikille yrittäjille, asiakaspalvelijoille yhtenäinen brändi - T-paita ja /tai lippis

Jokaisen heinolalaisen työkalupakissa voisi olla:
-Lehdessä julkaistaan vain omalla nimellä annetut palautteet, ei julkaista naapurin mollaamista tms.
-Ei mustamaalata Heinolaa eikä omaa asuinaluetta lehdessä, se pelottaa tänne muuttamista harkitsevia
-Jos on kehitettävää ja palautetta kerrotaan siitä suoraan virkamiehille, päättäjille ja kun on aihetta kehua   kerrotaan siitä muille ystäville, sukulaisille, vierailijoille, Heinolaan muuttoa aikoville jne.
-Autetaan naapuriin muuttanutta uutta heinolalaista kotiutumisessa
-viedään Heinolasta tuliaisiksi Heinola-tuotteita, Heinolassa valmistettuja tuotteita ja hyvää mieltä

Näillä toimenpiteillä brändi muuttuu ”lihaksi” ja mielikuvat muuttuvat halutunlaisiksi. Tehdään se.

Kehittämisterveisin Luomupekka Rusila

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Palaako Heinolan SoTe-soppa pohjaan?


Monet esimerkit Suomessa osoittavat että kun pienempi liitetään suurempaan niin muutaman vuoden kuluttua sivummalta, reunoilta palveluja karsitaan, oli sopimukseen kirjoitettu mitä tahansa. Varsinkin kun sen suuremman kassa on lähes tyhjä. Miksi Lahti haluaa tätä väliaikaista SoTea, ennen maakuntamallin tuloa? Se olisi tietenkin Lahdelle edullinen vaihtoehto, Lahti pääsisi etulyöntiasemaan.
.
Kun palvelujen tuottamisvastuu annetaan Lahdelle, Heinolan terveyspalvelujen alasajo alkaa, ensiksi  leikkaustoiminnasta. Työpaikkoja siirtyy Lahteen, henkilökunta muuttaa Lahteen ja verotulot mennevät Lahteen. Vapautuvat toimitilat jäävät Heinolan kaupungille, kasvattamaan jo ennestään suurta tyhjillään olevaa kiinteistömassaa. Uuden brändin yhtenä tavoitteena kerrottiin olevan työpaikkojen kasvattaminen jopa tuhannella. Nyt olisi tärkeää että pystyttäisiin säilyttämään nykyisetkin työpaikat. Johtavat virkamiehet ja osa päättäjistä vetävät ”köyttä” aivan eri suuntaan. Ihailen pienen naapurikunnan, Sysmän luovuutta ja erilaisten vaihtoehtojen etsimistä, jossa palvelutaso ja työpaikat voidaan säilyttää. Pieni pärjää vain erilaistamalla ja erikoistumalla. Tässä olisi mahdollisuus toteuttaa Heinolan brändiä, pieni kaupunki, ISO MAHDOLLISUUS. Brändin toteutuminen ihmisten silmissä ja mielessä vaatii ”lihaa” ympärilleen. Muussa tapauksessa se jää vain korulauseeksi.

Jos päättäjät haluavat edellä kuvatun kehityksen kuitenkin toteutuvan, sitten on heti puututtava ja alettava hallinnon alasajo. Väki vähenee, työpaikat vähenevät, liiketilat tyhjenevät, verotulot pienenevät. Jäljelle jäävä väki ja yritykset eivät pysty elättämään nykyistä, ylisuurta kaupungin hallintoa, organisaatiota.


Toivon tietysti että järki voittaa ja huonoimmat ennusteet eivät toteudu. Nyt se on päättäjistä kiinni.

torstai 19. toukokuuta 2016

Heinolan hiomaton "timantti"


Apajalahden luola, Citymarketin naapurissa, Hevossaaren tien kainalossa

Historia: Tavoitteena väkiviinan valmistus puusokerista polttoaineeksi, kun bensiinin saanti vaikeutui sodan takia. Luola louhittiin 1940-44 ja sinne oli tarkoitus sijoittaa 600000 litran väkiviinasäiliöt. Puukemia ehti rakentaa valmiiksi asuntoja työntekijöille, tien, radan, ratapihan. Sodan loputtua todettiin että tehdasta ei kannata rakentaa, kun taas bensiiniä virtasi maahan. Alue siirtyi kaupungin omistukseen 1990-luvulla.

Luolan koko: Kolme noin 4m leveää käytävää, 100m, jokaisen käytävän päässä on lieriö jonka halkaisija on noin 16m ja korkeus noin 19m. Yhden lieriön tilavuus noin.3300 m3

Luolan hyödyntäminen: Menneinä vuosina luolastoon on suunniteltu maauimalaa, hiihtoputkea, Data-keskusta, konserttisalia, teatteri-ravintolaa, jääpuistoa, kylpylää, ympärivuotista matkailukeskusta jne. Osa hankkeista on kaatunut kaupungin virkamiesten päättämättömyyteen. Viimeiset hankkeet kaatoi luolasta löydetty lepakko. Nyt tämä este on poistunut. Luolan hyödyntämiseen tarvitaan noin 3-4 miljoonan euron rahoitus. Luolaston eteen voisi rakentaa vierasvenesataman ja luolaston yläpuolelle, rinteeseen loma-asuntoja ja alikulkukäytävän Citymarkettiin. Tämä hanke vauhdittaisi myös Tähtiniemen kaavan toteutumista.

Mielestäni  EU:lta on saatu rahoitusta huononpiikin hankkeisiin. Jyrki Katainenkin hehkuttaa että EU:sta saa rahaa hyviin hankkeisiin ja ideoihin samaa toitottaa Euroopan investointipankin varapääjohtaja Jan Vapaavuori. Nyt pitää näitä lupauksia testata, hyödyntää. Heinolan päättäjien, virkamiesten ja yrittäjien pitää nyt ryhtyä töihin, hiomaan tätä timanttia tuottavaksi hankkeeksi






maanantai 16. toukokuuta 2016

Heinolan Kyläänkutsu, Avoimet Kylät 11.6.

Kutsu                  kyläläisille, kesälomalaisille, mökkiläisille, kaupunkilaisille, matkailijoille
 Avoimet Kylät tapahtumiin lauantaina 11.6.2016                       Tulkaa tapahtumiin omalla tai naapurin kyydillä tai linja-autolla turistipysäkiltä
Linja-autoihin ilmoittautumiset 6.6. mennessä puh. 050-5002009 tai  luomupekka1@gmail.com

Heinola, turistipysäkiltä, lähtö klo 9, auto A:n reitti
Heinola kk, kylätalo, ovet auki  klo 9-13
Marjoniemi, Seuratalo Rompetori klo 10-12
Pääsinniemi,Jousantie 4, tapahtuma  klo 10-14
-Martin Mylly, Martin oja –Taimenjoeksi , Seppo Rantanen opastaa
-Kylätalo : marttakahvila, käsitöitä, kirppis, luontopolku, arpajaiset,
  Viivin ja Vanessan musiikkiesityksiä
Tuusjärven kartano, Viikinäistentie 35, tapahtuma klo 12-16,
-kartanon  esittely, grillimakkaraa, loimulohta, ruisleipää, leivonnaisia, kahvia
Lusin koulu, Lusinraitti 2,tapahtuma klo 10-15,
-maatalouskoneita, lampaita, vasikoita, hevonen, poni
-jumppaa, kilpailuja, lasten puuhamaa, koirien etsintänäytös
-kirppis sinisessä talossa
-grillimakkaraa, leivonnaisia, kahvia, mehua
Heinola, linja-auto turistipysäkillä, noin 15.30
                                                                                                                                                                               

                                                                                                                                                                                                                                                                                             
Heinolan, turistipysäkiltä, lähtö 9.00, auto B:n reitti
Heinolan talon Elämyspuoti ovet auki  klo 9-13    
Lusin koulu, Lusinraitti 2 ,tapahtuma klo 10-15
-maatalouskoneita, lampaita, vasikoita, hevonen, poni, koirien etsintänäytös
-jumpaa, kilpailuja, lasten puuhamaa, kirppis sinisessä talossa
-grillimakkaraa, leivonnaisia, kahvia, mehua
Paaso, Karppisen puusepänverstas,Paistjärventie 261,  tapahtuma klo 11-13
-verstaan avoimet ovet, Lyyti –jakkaramyynti
-Marttojen munkkikahvila, grillimakkaraa
-Vanha Zetori  vm1954, Rompetori
Rihu, Kivijärventie 58
Taivaskalliolla upeissa maisemissa, tapahtuma klo 12-15:
-Tutustutaan ja kuullaan  biodynaamisesta viljelystä  ja nähdään tuohityönäytös ,villalankatuotteita
-Maistellaan paikallista röpörieskaa, koivunmahlaa ,yrttisuolaa, yrttiteetä, lampaanlihasäilykkeitä ,voi ostaa myös tuliaisiksi kotiin
Muurisen Lammastila, Lampola, tapahtuma klo 12-15
-Tutustutaan 1-2 kk ikäisiin karitsoihin
Heinola, linja-auto  turistipysäkillä , noin klo 15.10


Heinolan turistipysäkiltä, lähtö klo 9.30, auto C:n reitti
Jyränkö, Rantatupa, Paasikivenpuisto,  , tapahtuma klo 9.45-13, kahvia, grillimakkaraa, kirppis, musiikkia Jouko Keskinen & Severi &Hannu Knuuttila
Apajalahden luolan esittely klo 11-13, nuotiomakkaraa, Citymarketin yllätyslahja
Vierumäen asema, Topparoikan Rautatiepäivät, tapahtuma klo 10-15,
-Höyryveturi Ukko-Pekka, resiina, Marttojen kahvila, peräkonttikirppis jne.
Tutustuminen päiväkoti Laulujoutseneen, ,  klo 13.30-14.30
Heinola, linja-auto  turistipysäkillä, noin klo 15.10

                                                                                                                                                                                        




maanantai 2. toukokuuta 2016

Hyvin valmisteltu on puoliksi tehty


Vappupuheiden jälkeen voidaan todeta että vastakkainasettelu ja pelottelu on voimistunut. Se ei ole Suomen etu. Tällä hetkellä oppositiopuolueet tekevät varjobudjettinsa vasta hallituksen budjetin jälkeen jolloin he voivat etsiä hallituksen budjetista heikkoja kohtia ja esittävät niihin sellaisia muutoksia jotka hivelevät äänestäjiä ja näillä sitten ”ammutaan” hallitusta joka käänteessä. Minun parannusehdotukseni on seuraava:

1.       Jokainen puolue esittelee oman budjettiehdotuksensa seuraavalle neljälle vuodelle, ennen eduskuntavaaleja ja ministeriöiden virkamiehet esittävät Suomen nykytilan ja tulevaisuuden visiot jos mitään ei muuteta, uudisteta.

2.       Vaalien jälkeen hallituksen muodostajat kokoavat Suomelle budjetin neljäksi vuodeksi jossa on hyödynnetty eri puolueiden budjetteja ja hyviä esityksiä. Näin syntyy Suomelle paras mahdollinen budjetti.


3.       Kahden vuoden kuluttua budjettia tarkistetaan jos on tarvetta. Kaikki puolueet esittävät hallitukselle oman esityksensä ja näistä ehdotuksista hallitus tekee tarvittavat tarkistukset Suomen budjettiin. Näin Suomen budjetti vahvistuu ja siihen voivat kaikki puolueet ainakin osittain sitoutua.

Näin toimien poliitikkojen keskustelukulttuuri muuttuu, vastakkainasettelu,  pelottelu vähenee, Ei-puolue pienenee. Turha poliittisten irtopisteiden keruu vähenee. Kannetaan yhdessä huolta Suomen tulevaisuudesta. Suomalaiset kiinnostuvat politiikasta kun nyt voimissaan oleva räksyttävä ja toisia halveksiva keskustelukulttuuri muuttuu. Yhdessä olemme enemmän